Tule tuntemaan Valli- ja Kuninkaansaaren taika. Lumoudu historiasta, luonnosta sekä mahtavista maisemista meren ja Helsingin yli:
 

  • Aleksanterin kierros (3 km) ja Kuninkaansaaren kierros (2,5 km) johdattavat turvallisesti saarien komeimpien näköalojen ääreen ja viihtyisille taukopaikoille. Ne voi myös yhdistää yhdeksi pidemmäksi kierrokseksi. Saarilla liikutaan näitä merkittyjä reittejä pitkin. Reittien varrella on opasteita.

Rantamaisema Kuninkaansaaren hiekkapoukamasta.

  • Vallisaari voi olla ylpeä satojen vuosien sotahistoriastaan. Ensimmäiset linnoitteet rakennettiin saarelle 1600-luvulla, jolloin Suomi oli osa Ruotsin valtakuntaa. Saaren linnoittamisen kukoistuskausi koitti Venäjän vallan aikana. Rakentajien kaunis kädenjälki, ikoninpaikat, nimistö ja tienraitti muistuttavat yhä entisistä isännistä. Itsenäisyyden ajalla Vallisaari on ollut Suomen puolustusvoimien käytössä. Metsähallitus avasi saaren retkeilijöille vuonna 2016. Lue lisää Valli- ja Kuninkaansaarien historiasta

Ilmakuva Kuninkaansaaresta ja Vallisaaresta. Taka-alalla Suomenlinna ja Helsinki.

  • Kuninkaansaari nimettiin Ruotsin kuningas Kustaa III:n mukaan. Krimin sodan aikaan 1800-luvun puolivälissä saaren uusi isäntä, Venäjä, linnoitti saaren. Kuninkaansaaressa kuultiin Venäjän vallankumouksen ensitahteja, kun kapinalliset tulittivat täältä Suomenlinnaa vuonna 1906. Kuninkaansaareen pääsee Vallisaaresta aallonmurtajamaista kannasta pitkin. Lue lisää saarien historiasta
  • Luonto saarilla häkellyttää kulkijan. Vallisaari on pääkaupunkiseudun saariston monimuotoisin luontokohde. Lue lisää Vallisaaren luonnosta
  • Maisemat merelle, Suomenlinnaan ja Helsingin yli ovat huimat. Saaret avaavat retkeilijöille uusia näkökulmia tuttuihinkin paikkoihin.  

Näkymä Vallisaarelta Suomenlinnaan, taka-alalla Helsingin kaupunkimaisemaa.

Retkeilijän ohjeet

Kulje saarilla turvallisesti: tutustu Valli- ja Kuninkaansaarien ohjeisiin, sääntöihin ja varoituksiin. Ohjeita noudattamalla vaalimme yhdessä retkeilijöiden hyvinvointia sekä saarien viihtyisyyttä, herkkää luontoa ja lumoavaa kulttuuriperintöä.

Lue lisää Vallisaaresta sivustolta Vallisaari.fi.