Itä-Suomi, Pohjois-Savo, Kaavi 
Telkkämäen luonnonsuojelualue


Telkkämäen luonnonsuojelualueen sydämenä on ainutlaatuinen Telkkämäen kaskiperinnetila Kaavilla. Tilaa hoidetaan perinteisin vanhan ajan menetelmin ja kaskisavut kohoavat yhä Savon suvessa.

Vanhan ajan tunnelmiin päästään jo ennen kuin saavutaan Telkkämäen talon pihaan, sillä sinne johtavaa tietä reunustavat kaavilaismalliset pisteaidat. Jo ennen 1749 alkanutta isojakoa Telkkämäellä on ollut torppa peltoineen. Virallisesti Telkkämäen palsta erkaantui Mustolanmäestä 1870-luvulla, jolloin torppaan asettui asumaan Mustolanmäen isännän poika Matti Mustonen.

Nykyinen päärakennus on peräisin 1800-luvun loppupuolelta. Talo on kunnostettu 1900-luvun alkupuolen asuun. Päärakennuksen lisäksi pihapiirissä on navetta, riihi, aitat ja savusauna. Kauniisti harmaantuneiden rakennusten lisäksi pihapiirin kuuluvat siellä laiduntavat eläimet. 

Laiduntamisen ja niittämisen ansiosta Telkkämäen piha-alueet säilyvät kauniina ketoina. Telkkämäellä on jo muutaman vuoden laiduntamisen jälkeen havaittavissa niittylajiston lisääntyminen ja monipuolistuminen.

Lehmiä laitumella. Riukuaita reunustaa laidunta.

Kulkuyhteydet ja kartat

Palvelut

Tapahtumat

  • Telkkämäessä järjestetään vuosittain kaskeamiseen liittyviä yleisötapahtumia, kuten esimerkiksi kaskenpoltto, nauriin- ja rukiinkylvö sekä rukiinpuinti riihessä, nauriinnosto ja Puskasoitto-konsertti. Tutustu tapahtumiin.  

Luontopolut

  • Alueella on kaksi lyhyttä, alle 2 km:n pituista luontopolkua, jotka kulkevat muinaisissa ja nykyisissä kaskimaisemissa.

Kohdetta hoitaa: Metsähallitus, Luontopalvelut.

Tämän sivun osoite on luontoon.fi/telkkamaki

Aukioloajat 

Tilaan voi tutustua omatoimisesti ympäri vuoden, mutta rakennukset ovat lukittuja.
Vuosittain vaihtuvat aukioloajat löydät Ajankohtaista-sivulta.

Telkkämäen perinnetilaan tutustuminen on maksutonta.

Asiakaspalvelu

Kolin luontokeskus Ukko
Puh. 040 7732442
ukko(at)retkipaikka.fi

Telkkämäki: kesäoppaan puh. 0400 346 469.

Kädessä kännykkä, jossa näkyy Retkikartta.fi. Avaa Telkkämäen kartan Retkikartta.fi:ssä.

Lähikohteita

Pisan luonnonsuojelualue