Linturetki linnanraunioille

Keväisellä retkellä rauniolinnalla. Kuva: Elias Lahtinen.

Kuusiston saari on muuttunut paljon niistä ajoista, kun piispa Maunu I asutti vastavalmistunutta piispanlinnaa saaren kärjessä 1290-luvun lopulla. Tuolloin linna sijaitsi vielä omalla saarellaan, joka oli maankohoamisen myötä hiljalleen kuroutumassa kiinni pääsaareen. 

Umpeen on sittemmin kuroutunut myös linnasta lounaaseen aiemmin lainehtinut Fiskarinsalmi, joka erotti nykyisen Lyhtyholman alueen pääsaaresta. Kuusiston saaren sisäosiin on muodostunut Kuusistonjärvi, maankohoamisen seurauksena merenlahdesta erkaantunut kluuvijärvi.

Salmien tilalla on nykyään laajoja kosteikkoja, rantaniittyjä ja ruovikoita, jotka luovat erinomaisen elinympäristön suurille lintumäärille. Fiskarinsuntti, aiemmasta salmesta jäljelle jäänyt matala ja rehevä lahdelma, tarjoaa tänä päivänä suojaisan pesimispaikan monille vesilinnuille. 

Kuusistonlahti ja siihen yhtyvä Piikkiönlahti rantoineen ovat EU:n lintudirektiivin nojalla suojeltuja alueita ja kuuluvat siten Natura2000-verkostoon (ymparisto.fi). Monimuotoisen pesimälinnustonsa lisäksi alue tunnetaan tärkeänä muuttolintujen levähdyspaikkana. Vesilintuja ja kahlaajia tavataan koko suojelualueella sekä keväisin että syksyisin jopa tuhatmäärin.

Parhaat lintutärpit linnanraunioiden tuntumassa

Kuusiston kärjen rantoja pitkin levittäytyvissä ruovikoissa ja pensaikoissa viihtyvät monet kertut ja kerttuset. Avoimilla rantaniityillä saatat nähdä niittykirvisen ja keltavästäräkin lentonäytöksiä. Niittyjen katajikoissa viihtyvät muun muassa pikkulepinkäinen, punavarpunen ja pensastasku. Kuusistonjärveä ympäröivillä ruokoa kasvavilla kosteikoilla voi nähdä samoja lintulajeja.

Västäräkki linnanraunioilla. Kuva: Elias Lahtinen.

Vesilinnuista ja kahlaajista kiinnostuneen kannattaa suunnata pysäköintialueelta tien vastakkaiselta reunalta lähtevälle polulle kohti saaren etelärannalla sijaitsevaa lintutornia. Tornista käsin voi tarkkailla Fiskarinsuntin ja sen rantaniittyjen linnustoa. Rantavedessä uiskentelevat silkkiuikut, nokikanat, harmaasorsat, tavit, telkät ja tukkasotkat. Rantalietteellä ja niittyjen kosteissa osissa viihtyvät puolestaan monet kahlaajat kuten punajalkaviklo ja taivaanvuohi sekä muuttoaikaan Lapin soilta tutumpi suokukko. Hieman kauempana, Fiskarinsuntin pohjukassa, on toinen lintutorni vielä lähempänä vesirajaa ja ruovikoita. Tornille pääsee kääntymällä Lyhdyntielle noin 1,5 km ennen linnanraunioita.

Muuttoaikaan lintuja harrastavan kannattaa kavuta Kappelinmäen huipulle, jolta avautuvat upeat maisemat etelän ja lännen suuntiin. Muuttolinnut suunnistavat matkallaan usein Kuusistonlahtea pitkin ja monet linnut pysähtyvät levähtämään Fiskarinsuntin mataliin rantavesiin. Lintutorneista voi siten päästä tarkkailemaan muuttolintuja myös ja nähdä lähietäisyydeltä esimerkiksi jänkäsirriäisiä, mustavikloja, lapasorsia ja harmaahaikaroita. Silmät kannattaa pitää auki myös taivaalla liihottavien petolintujen varalta, kiikariin voi osua vaikka ruskosuohaukka.

Lintujen yölaulua kuulee Kuusiston kartanon alueella runsaasti ja paikka onkin yövirkkujen lintuharrastajien suosiossa. Jos tulet linnanraunioille tunnelmakävelylle ilta-aikaan, voit kuulla pensas- ja viitasirkkalinnun pirinää tai satakielen iltaserenadeja. Ruovikon puolelta voi kuulua luhtakanan kiljuntaa ja rastaskerttusen raksutusta.

Kulttuurilehdon katveessa

Luontopolulla näet lehdon monet muodot

Kappelinmäen luontopolku kiertää lehtomaisen mäen puiden katveessa ympyränmuotoisen lenkin. Polulta voi poiketa historiakierrokselle piispanlinnan raunioille ja kavuta Kappelinmäen kallioiselle huipulle ihailemaan silmiä hivelevää saaristomaisemaa.

Alkukevään rehevyyttä luontopolun varrella. Kuva: Aino Von Boehm.

Kappelinmäellä kasvaa pääosin lehtomaista, iäkästä kuusikkoa, jonka varjossa polku kulkee rannan puoleista rinnettä pitkin. Polun lähestyessä rantaa metsämaisema muuttuu kuitenkin yllättäen avoimemmaksi: syysmyrskyt ovat viime vuosina kaataneet mäen jyrkältä pohjoisrinteeltä huomattavan määrän puita ja kaatuneita runkoja on maastossa polun molemmin puolin. Ne on jätetty paikalleen muuttumaan luonnolle arvokkaaksi lahopuuksi, josta riippuvaisia ovat lukuisat hyönteiset, sammalet, jäkälät ja sienet.

Myrskyn repimällä alueella mäen lehtomaisuus tulee ilmeiseksi: kaatuneiden kuusien varjosta valoon päässeet koiranheidet, kuusamat ja taikinamarjat levittävät keväisin vihreät lehtensä aurinkoa kohti. Loppukesästä pensaat värittävät metsämaisemaa oranssein ja punaisin marjoin. Polun lähestyessä Kuusiston kartanoa kuusi vaihtuu lehtipuihin ja kulkija saapuu Kappelinmäen kulttuurilehtoon, maakunnallisesti arvokkaaseen perinnemaisemaan. Keväisin lehto puhkeaa kukkaloistoon sini-, valko- ja keltavuokkojen sekä käenrieskojen, kevätesikkojen ja kiurunkannusten värittäessä metsänpohjaa.

Kevät kukkii Kuusiston linnanraunioilla. Kuva: Elias Lahtinen.

Ihmisen kädenjälki näkyy kulttuurimaisemassa

Parkkipaikalta luontopolulle johtavalla polulla katse kiinnittyy heinän seasta nouseviin vanhoihin rakennusten kivijalkoihin. Niiden seassa kasvaa hoitamaton vanha niitty, jonka arvokkaimmat niittykasvit löytävät nykyään kasvutilansa kallioisilta ketolaikuilta ja kivijalkojen katveesta. Niityllä esiintyy edelleen huomionarvoista kasvilajistoa, kuten nurmilaukka ja sikoangervo, jotka ovat arkeofyyttejä eli rautakautisen asutuksen ilmentäjälajeja. Niitty- ja ketolaikuilla viihtyy monimuotoinen hyönteislajisto ja alueelta on löydetty harvinaisuuksiakin.

Kulttuurilehdon puiden katveessa piileksii myös karkulaisia: kartanon puutarhasta lähtöisin olevat koristekasvit, lehtoakileija, illakko ja isohirvenjuuri, ovat levittäytyneet hiljalleen luonnonkasvien joukkoon.

Yön saalistajat linnanraunioilla

Kuusiston linnanraunioiden kivimuureilla, kartanon pihapiirissä ja Kappelinmäen kuusikossa käy öiseen aikaan siipien vilinä. Saalistuslennoillaan kiitävät lepakot etsivät ravinnokseen hyönteisiä kaikuluotauksen avulla. Raunioiden ympäristössä lentelee useita Suomessa yleisiä lepakkolajeja: pohjanlepakoita, korvayökköjä, vesisiippoja sekä viiksi- ja isoviiksisiippoja. Myös harvinaisemmat lajit pikku- ja isolepakko on nähty Kuusistossa. Nämä lajit muuttavat talvikaudeksi etelään ja ovat havaintohetkellä saattaneet olla muuttomatkalla. Niitä ei siis voi varmuudella lukea saaren vakiasukkaisiin.

Linnanrauniot on valaistu pimeässä kesäyössä. Kuva: Hilja Palviainen.

Paras vuodenaika lepakkobongailuun on elo-syyskuussa, kun illat jo pimenevät aikaisin mutta lämpöä riittää yöhön saakka. Toki nahkasiivet ovat aktiivisia läpi kesän, joten jos jaksat valvoa yöttömän yön pimeimpiin hetkiin asti voit tiirailla lepakoita touko-kesäkuun vaihteesta lähtien.

Öisin matalalentoa ja polkukiitoa, päivät piilosilla

Pohjanlepakoita voi nähdä saalistamassa kartanon pihapiirissä ja linnanraunioiden yllä, kun taas Kappelinmäen kuusimetsä on viiksi- ja isoviiksisiipoille mieluista ruokailualuetta. Ne saalistavat metsän aukkokohdilla ja kiitävät mielellään luontopolkua pitkin. Pienikokoisia siippoja voi olla vaikea erottaa tummaa metsikköä vasten mutta onnekas retkeilijä saattaa tuntea ilmavirran poskellaan, kun nahkasiipi syöksyy hyönteisen perässä ohi aivan läheltä. Vesisiippa saalistaa tyypillisesti matalalla veden päällä mutta pysyttelee lähellä rantametsiköitä. Muiden siippojen tapaan se voi poiketa hyönteisjahtiin myös metsäpoluille. Linnanraunioita ympäröivän tuuhean rantalepikon ja muurien väliin jäävä avoin polkualue on sekin hyvä paikka yhyttää siippalajeja.

Tuuhean rantalepikon ja linnanraunioiden muurien väliin jäävä polkualue on erityisesti viiksi- ja isoviiksisiipoille mieluisaa saalistusaluetta. Kooltaan isomman pohjanlepakon taas voi nähdä kiitävän raunioiden yllä. Kuva: Petri Loikkanen.

Korvayökön näkeminen on onnenpotku, sillä tämä lepakkolaji lentää yleensä korkealla kookkaiden tammien latvustoissa. Joskus se saattaa laskeutua korkeuksista pörräämään kolibrin lailla paikallaan jopa pihanurmikolle. Kuusiston kartanon kupeessa on iäkäs jalopuulehto ja lehmuskuja, josta korvayökkökin löytää mieluisia puita saalistuspuuhiinsa. Tarkoilla silmillä saattaa korvayökön suuret korvat havaita jopa lennossa.

Päivisin lepakot vetäytyvät päiväpiiloihin sulattelemaan saalista ja keräämään voimia seuraavan yön lentourakkaa varten. Piilona voi toimia puun tai kallion kolo, lepakonpönttö ja vanhan rakennuksen seinänrako tai vintti. Tavallisesti piilosta poistutaan saalistamaan joka yö, mutta liian kylmällä tai tuulisella kelillä ruokailulento saattaa jäädä kokonaan väliin. Tällöin ei hyönteisiäkään juuri ole liikkeellä.

Lastenhoitoa lisääntymisyhdyskunnissa

Alkukesällä naaraat kerääntyvät lisääntymisyhdyskuntiin poikimaan. Lepakot ovat varsin paikkauskollisia ja samat yksilöt etsiytyvät vuosi toisensa jälkeen samoihin yhdyskuntiin. Yhdyskunta voi syntyä puunkoloon, linnunpönttöön, hylättyyn rakennukseen tai jopa asuintalon ullakolle. Yleisin lajimme pohjanlepakko on erityisen mieltynyt lisääntymään rakennuksissa. Lepakot synnyttävät tavallisesti vain yhden poikasen kerrallaan ja poikaset hoidetaan yhdyskunnan sisällä yhteisessä ”lastentarhassa”. Poikasiaan imettävien emojen on jo pian synnyttämisen jälkeen lähdettävä öisin saalistamaan itselleen ruokaa, jotta ne voivat tuottaa maitoa poikasten ravinnoksi. Emo ei kuitenkaan viivy kauaa poissa poikasensa luota vaan palaa tämän tästä ruokkimaan ja lämmittämään sitä.

Poikaset saavuttavat lentokyvyn muutaman viikon ikäisinä ja hieman myöhemmin ne alkavat käydä emojensa mukana saalistuslennoilla. Nuoret lepakot itsenäistyvät viimeistään kahden kuukauden kuluttua syntymästään ja tämän jälkeen lisääntymisyhdyskunta yleensä hajoaa.