Vieraspetojen pyynti saaristossa

Minkki ja supikoira ovat levittäytyneet 2000-luvulla koko saaristoon. Pienpedot tuhoavat lintujen pesiä ja saalistavat emolintuja, siksi monet lintulajit ovat taantuneet voimakkaasti. Vieraspetojen pyynnillä on myönteisiä vaikutuksia lintujen pesinnän onnistumiseen ja lintulajistoon. Myös mm. matelijat ja sammakkoeläimet hyötyvät vieraspetojen poistosta.

Metsähallitus järjestää minkin ja supikoiran tehostettua pyyntiä saaristossa. Pyyntiä toteuttavat erikoistuneet pyyntiryhmät, ja hoitoalueet rakennetaan niin että linnustollisesti tärkeitä laajoja alueita saadaan vieraspedoista vapaiksi.  Tärkeimmät alueet ovat pääsääntöisesti ulkosaaristossa, mutta hoitoalueita laajennetaan koskemaan myös muita saariston osia. Pyynnit tehdään osana Biodiversea LIFE-IP -hanketta vuoteen 2029 asti.

Pyyntimenetelmät

Minkin ja supikoiran pyyntiä tehdään pääasiassa koiraryhmällä. Koira paikallistaa vieraspedon ja eläin lopetetaan. Mikäli eläin on piilossa, hätistetään se esiin käyttäen lehtipuhallinta. Pyynti keskitetään keväälle ennen pesimäkautta, jäiden lähdöstä huhtikuun loppuun. Syksyiset pyynnit tehdään elokuusta alkaen. Eläinten hyvinvointi huomioidaan pyynnissä niin saaliseläinten nopean ja kivuttoman lopetuksen kuin pyynnissä käytettävien koirien hyvinvoinnin osalta.

Loukkuja käytetään saaristossa täydentävänä pyyntimenetelmänä minkille. Niillä saadaan yleensä pyydettyä nuoria yksilöitä pois syyskaudella, jos alueelle on jäänyt kevätpyyntien jälkeen lisääntyvä naaras. Loukuissa käytetään ensisijaisena houkuttimena minkin omaa hajua tai tarkoitukseen tehtyä hajustetta. Loukkujen riskit muille eläimille on minimoitu niin, että loukkulaatikoiden kunnosta huolehditaan ja laatikoiden kulkuaukot mitoitetaan vain minkille sopivaksi. Käytämme vain parhaita rautamalleja, jotka tappavat loukkuun menneen minkin välittömästi.

Kuinka voin osallistua toimintaan?

Vieraspedoista vapaa saaristo saavutetaan vain laajalla yhteistyöllä. Tärkeää on huolehtia, että vieraspetoja ei ruokita saaristossa esim. kalanperkeillä. Mökkiläisiä kannustetaan pitämään sääntöjen mukaisia minkkiloukkuja, jotka tappavat minkin välittömästi. Minkki- ja supikoirahavaintojen ilmoittaminen joko paikalliselle pyytäjälle tai laji.fi -sivulla auttaa pyynnin oikein kohdentamisessa. Tärkeää on myös puhua vieraspeto-ongelmasta, jotta saaristossa toimivat ja liikkuvat tulevat tietoisiksi asiasta.

Lisätietoa vieraspedoista saaristossa

Luonnonhoidollisesta vieraspetopyynnistä on julkaistu kattava raportti kesällä 2022. Julkaisu sisältää syventävää tietoa vieraspedoista, niiden pyyntitavoista ja pyynnin tuloksista. Linkki julkaisuun: Luonnonhoidollinen vieraspetopyynti saaristossa - Sotka-hankkeen tuloksia (julkaisut.metsa.fi).

Lisätietoja


Mies ja koira kulkevat kivikkoisella saarella. Miehellä on ase kädessä.