Mitä Pukalassa voi tehdä?

Kävellä merkityllä reitillä

Pukalan virkistysmetsässä on kattava, erityisesti päiväretkeilyyn soveltuva polkureitistö laavuineen ja tulentekopaikkoineen. Merkittyjä retkeilyreittejä on yhteensä 17 km.

Tehdä erävaelluksia kävellen

Alueen maisemissa voi reittejä yhdistelemällä tehdä myös yön yli kestäviä patikointeja. Matkan varrella voi yöpyä teltassa ja laavuilla.

Meloa

Kaksi retkeilijää meloo kanootilla melko tyynellä järvellä. Heidän edessään on saari.Pukalajärvi ja sen pohjoispuolinen Seitsemän veden vesireitti Sääksjärvestä Pukalan Isolahteen soveltuvat hyvin melontaan. Alueella on mahdollisuus vuokrata kanootteja. Oman kanootin voi laskea vesille Pukalan Valkealahdesta, Enokunnantieltä Sääksjärveen tai Siitinjärven pohjoispäähän Leinolankylältä.

Hiihtää maastossa

Pukalan virkistysmetsässä ei ole talvisin latuja. Metsäsuksilla varustautunut voi avata omat uransa umpihankeen hyödyntäen esimerkiksi auraamattomia metsäautoteitä.

Kalastaa

Pukalan virkistysmetsän järvissä voi onkia ja pilkkiä jokaisenoikeudella. Viehekalastus on sallittu kalastonhoitomaksulla (eräluvat.fi) tai Metsähallituksen kalastusluvalla (eräluvat.fi). Metsähallituksen kalastuslupaa myy Orisport Oriveden keskustassa. Luvat voi ostaa myös Metsähallituksen erälupien verkkokaupasta (eräluvat.fi). Kalastajan on tarkistettava kalastusrajoitukset osoitteesta kalastusrajoitus.fi.

Pyöräillä

Pukalan virkistysmetsässä ei ole merkittyjä pyöräilyreittejä. Alueen metsäautotieverkko soveltuu hyvin pyöräilyyn. Virkistysmetsän pohjoispuolella kulkee valtakunnallinen pyöräilyreitti, numero 48 (Kuhmoinen - Orivesi - Kuru).

Metsästää

Alueella on hirven ja pienriistan metsästys sallittu. Pienriistan lupa-alue on 6651 Orivesi. Luvan voi ostaa Metsähallituksen erälupien verkkokaupasta (eräluvat.fi).

Marjastaa ja sienestä.

Pukalan alue soveltuu erinomaisesti marjastukseen ja sienestykseen. Virkistysmetsän kuivahkot mäntyvaltaiset kankaat ovat hyviä puolukkamaita. Alueen vanhemmista metsistä kannattaa etsiä kanttarelleja ja suppilovahveroita.

Uida

Pukalan virkistysmetsässä ei ole virallista uimarantaa. Kaikissa virkistysmetsän järvissä saa vapaasti uida. Pukalan rantakallioilta ja Valkeajärven laavurannasta voi pulahtaa uimaan, mutta jyrkkärantaisina ne eivät ole lapsille sopivia.