Kainuu, Kuhmo
Pinta-ala 0,2 km², perustettu luonnonhoitometsänä v. 1959, laajennettu v. 1970


Jauhovaaran virkistysmetsä sijaitsee Kuhmon lounaisosassa. Näköalapaikkana tunnetun Jauhovaaran korkeus on 253,2 metriä merenpinnan yläpuolella. Varsinkin vaaran pohjoispuoli on paikoin jyrkkärinteistä. Alue poikkeaa kuusivaltaisine metsineen selvästi karujen mäntymetsien ja soiden luonnehtimasta ympäristöstä.

Vaaralla on ollut vakinaista asutusta 1800-luvulta lähtien, mutta nykyään entinen metsänvartijatila toimii vuokrakämppänä. Alueen erikoisuus on 1930-40-luvuilla kokeilutarkoituksessa istutetut ulkomaiset havupuumetsiköt.

Jauhovaaralla kiertelevä retkeilyreitti rakennettiin jo vuonna 1977, ja siitä onkin tullut yksi Kuhmon tunnetuimmista lyhyistä retkeilyreiteistä. Vuonna 2010 retkeilyreitin rakenteet ja opasteet on uusittu. Retkeilyreitti on myös luontopolku, jossa esitellään alueelle istutetut ulkomaiset puulajit. Luontopolun toisena teemana on kotimaiset puut ja niiden merkitys niin luonnolle kuin ihmisellekin. Luontopolkutaulut kertovat myös metsänvartijan toiminnasta ja elämisestä Jauhovaaralla.

#jauhovaara

Aluetta hoitaa: Metsähallitus, Luontopalvelut.

Tämän sivun osoite on luontoon.fi/jauhovaara

Asiakaspalvelu 

Kuhmon luontokeskus Petola 
Puh. 0206 39 6380 (0,00€/min + pvm/mpm) ja 040 825 6060 
petola(at)metsa.fi

Kädessä kännykkä, jossa näkyy Retkikartta.fi. Avaa Jauhovaaran kartan Retkikartta.fi:ssä.