Metsien käytön historiaa

 

Valtion mailla, nykyisen Isojärven kansallispuiston ympäristössä, tehtiin ensimmäiset suuret metsätyöt jo 1880-luvulla. Puuta otettiin valikoiden ja työvoimaa tarvittiin paljon. Lähipitäjistä kruunun savotalle tulevat miehet eivät kaikki mahtuneet alueen taloihin ja torppiin yöpymään, vaan majoituskäyttöön otettiin myös saunat ja riihet. Päätyökaluna raskaassa työssä oli kirves. Savotalla kannot jätettiin pitkiksi kuin rippikoulupojat, koska pitkään kantoon puu oli pehmeämpi hakata. Pitkät kannot säästivät myös jätkien selkiä, eikä talviaikaan tarvinnut kaivaa lumen alta jäisiä juurenniskoja.

Vanha mustavalkoinen valokuva, jossa joukkomiehiä työssä hakkuuaukealla.

Ensimmäisen maailmansodan aikana puutavaraa alettiin hakata yhä enemmän myös yli kotitarpeiden. Polttoainepula oli suuri, ja halkoja tarvittiin mm. rautatieliikenteen energianlähteeksi. 1920- ja 30-luvuilla metsistä kaadettiin paljon tukkipuuta. Kuusi kelpasi paperipuuksi, ja männystä tehtiin kaivospölkkyä. Puutavara uitettiin tai kuljetettiin hevosella Päijänteelle ja Länkipohjaan. Vilkkaimpaan aikaan talvella hevosia kuormineen liikkui tiellä toistasataa.

Vuonna 1936 perustettiin taimitarha lähelle nykyisen Lortikan kämpän tienhaaraa. Taimia tuotettiin lähistön "paljaakshakkausalueiden" hoitamiseen ja niitä vietiin myös kauemmaksi muille alueille. Toisen maailmansodan jälkeen metsää hakattiin sodasta toipuvan talouden tarpeisiin. Kansallispuiston metsissä näkyvät sotakorvauksien maksamisen jäljet. Koskemattomimpana ovat säilyneet metsät Lortikan- ja Vahterinvuorella sekä Kuorejärven ja Hevosjärven pohjoispuolisilla alueilla.

Hakkuiden tukikohdiksi rakennettiin tukkikämppiä 1940- ja 1950-luvuilla. Muistona savotoista kansallispuistossa on kaksi metsäkämppää. Heretty oli hevosmiesten kämppä, Lortikalla majoittui enimmäkseen hakkuumiehiä.

Vanhoja asumuksia ja kulttuurimaisemia

 

Isojärven kansallispuisto

  • Perustettu 1982
  • Pinta-ala 22 km²

Isojärven kansallispuiston piirretty tunnus. Soikeassa tunnuksessa on kuvattu kanadanmajava. Tunnuksen ulkoreunoilla kiertää teksti: Isojärvi kansallispuisto nationalpark.

Isojärven kansallispuiston tunnus on kanadanmajava.