Tunturi-Lappi
Enontekiö
Pinta-ala 670 km2, perustettu 1991

Tarvantovaaran erämaa-alueella voi rauhaa ja hiljaisuutta etsivä kokenut eräretkeilijä saada unohtumattomia luontoelämyksiä. Erämaa-alueen ja sen vieressä sijaitsevan Lätäsenon-Hietajoen soidensuojelualueen monipuolinen linnusto houkuttelee myös kokeneita lintuharrastajia suuntaamaan kulkunsa kohti tätä monille vielä niin tuntematonta erämaata.

Alueella sijaitsevan tunturijärven rannalta tunnettu luontokirjailija Yrjö Kokko teki ensimmäiset omat laulujoutsenen pesintähavaintonsa. Tarvantovaaran erämaa-alueelta sai siis aiheensa Kokon kirja Laulujoutsen, jonka ensimmäinen painos julkaistiin vuonna 1950. Kirjan ansiosta joutsenet rauhoitettiin metsästykseltä ja nykyisin joutsenet pesivät runsaslukuisina myös Tarvantovaaran erämaa-alueella.

Tarvantovaaran erämaa-alue sijaitsee Leppäjärven kylän länsipuolella ja Kaaresuvannon kylän pohjoispuolella. Pohjoisessa alue rajoittuu Suomen ja Norjan väliseen rajaan. Erämaan eteläpuolella kulkee mäntymetsän pohjoisraja ja lähellä Norjan rajaa kohoaa tunturiylänkö, jonka korkeimmat laet ovat yli 600 metriä meren pinnan yläpuolella. Alueen metsät ovat pääosin tunturikoivikkoa. Tarvantovaaran erämaa-alueesta noin kolmasosa on soita, joissa on runsaasti palsoja eli jäätä sisältäviä turvekumpuja.

Alueen tunturiylängöltä, järvistä ja suurilta soilta saavat alkunsa monet Muonionjokeen laskevat joet, suurimpina Tarvantojoki ja Harrijoki. Näistä vesistöistä löytyy saalista myös uusia haasteita etsiville taitaville kalastajille.

Aluetta hoitaa: Metsähallitus, Luontopalvelut.

Tämän sivun osoite on luontoon.fi/tarvantovaara