Ohjeita Kylmäluomassa liikkumiseen

  • Kylmäluoman retkeilyalueella on voimassa jokaisenoikeudet lukuun ottamatta leirintäaluetta, jolla on oma järjestyssääntönsä.
  • Avotulen teko on sallittu ainoastaan tarkoitukseen rakennetuilla tulentekopaikoilla ja tarkoitukseen paikalle tuotua polttopuuta käyttäen.
  • Avotulen teko on kielletty aina sekä merkityillä tulentekopaikoilla että maanomistajan luvalla, jos alueelle on annettu maastopalovaroitus (ilmatieteenlaitos.fi).
    • Kielto ei koske keittokatoksia tai muita hormilla varustettuja tulisijoja.
    • Kesäaikana Kylmäluomalla tulta tulee käsitellä aina varoen, sillä kuivat männikkömetsät syttyvät herkästi.
  • Retkeilijöille tarkoitetut pysäköintialueet sijaitsevat Kylmäluoman leirintäalueella ja Kylmäluomajärven venerannassa.
  • Kalastusluvalla (lupa-alue 4525; eraluvat.fi) saa kalastaa retkeilyalueen kaikissa vesissä.
  • Koirat ja muut lemmikkieläimet on pidettävä aina kytkettynä.
  • Kylmäluoman hyvät jäkäläkankaat ovat merkittävää porojen laidunaluetta. Retkeilijän on syytä jättää porot rauhaan varsinkin vasojen kesämerkinnän aikaan kesäkuussa ja rykimä- eli kiima-aikana syys-lokakuussa, jolloin naaraslaumaansa vartioiva iso sarvipäinen uros voi olla ihmiselle vaarallinen.
  • Muuhun kuin jokaisenoikeuksiin kuuluvaan toimintaan tarvitaan pääsääntöisesti Metsähallituksen lupa. Tällaista voi olla esimerkiksi tutkimustoiminta ja järjestetyt tapahtumat. Lisätietoa tarvittavista luvista: tutkimus- ja liikkumisluvat (metsa.fi) ja tapahtumien luvat ja ilmoitukset (metsa.fi).

Ennakkovarustautuminen

Matkapuhelimien kuuluvuus

  • Vaikka Suomen matkaviestinverkot ovatkin kattavia, retkeilyalueella voi olla katvealueita. Tarkista matkaviestinverkon kattavuus omalta puhelinoperaattoriltasi. Lisäksi aina on paikkoja, joissa matkapuhelin ei toimi tai puheluissa on häiriöitä. Tällaisissa tilanteissa saattaa auttaa esim. hakeutuminen muuta maastoa korkeammalle, avoimelle paikalle. Kannattaa myös ottaa huomioon, että erilaisten matkapuhelimien välillä on eroja kuuluvuudessa.
  • Kannattaa pitää puhelin lämpimänä sekä ruokaa ja juomaa mukana. Tietyt puhelinmallit eivät toimi pakkasessa, joten reittisuunnitelma aikatauluineen on hyvä ilmoittaa jollekin. Jotta matkapuhelimesta ei loppuisi virta, ota mukaan esimerkiksi varavirtalähde, vara-akku tai vanha puhelin, jossa on toimiva akku.

Varusteet ja turvallisuus

  • Kylmäluoman retkeilypolut ovat pääosin helppokulkuista kangasmaastoa. Liikkuminen ei vaadi erityisvarusteita. Suokohdat on pitkostettu. Harjualueilla on portaita ja vesistöjä, kuten puroja ja lampien salmia ylittäviä kulkusiltoja. Leirintäalueen lähipolkuja voi kuivalla säällä kulkea jopa lenkkitossuissa. Pitkälle päivä- tai yöretkelle on syytä varustautua huolellisemmin.
  • Reitit on merkitty puihin maalimerkein, mutta reittikartta kannattaa pitää mukana. Karttoja voi tiedustella leirintäalueen vastaanotosta.
  • Aarnialueen polun varrella, Kylmäluomajärven rannalla on kota, muutoin taukopaikat ovat avolaavuja tai tulentekopaikkoja. Taukopaikkojen varustukseen kuuluvat tulentekopaikka, kuivakäymälä ja polttopuut (kirves ja saha).
  • Kylmäluoman kirkasvetisten järvien ja lampien sekä virtaavien purojen vesi on yleensä juomakelpoista, mutta vesiä ei ole tutkittu. Luonnonvesien käyttö omalla vastuulla. Katso myös Retkeilijän ABC.
  • Vuokrakämppien ja vuokraveneiden varustuksena on aina pelastusliivit.
  • Tietoa melonnan turvallisuudesta ja varusteista: Turvallista melontaa (melontajasoutuliitto.fi) ja Melontaopas (melonta.wasalab.com).
  • Mäntyvaltaisessa kangasmaastossa on vähän lehtipuita, joten alue soveltuu myös esim. koivuallergikoille. Samasta syystä sääskiä on aina normaalia vähemmän.
  • Jos joudut retkelläsi hätään, esimerkiksi eksyt, loukkaannut tai havaitset maastopalon, soita numeroon 112 ja tee hätätilanneilmoitus. Taustatietoa toiminnasta hätätilanteessa.
  • Mukaan kannattaa ottaa myös ensiapupakkaus.
  • Retkeilyn ABC
  • Katso myös Kylmäluoman ajankohtaiset.

Ympäristöasiat

  • Alueen maastokohteissa ei ole jätteiden keräysastioita, joten jätehuolto on omatoiminen. Tämä tarkoittaa sitä, että retkeilijä ottaa vastuun omista jätteistään tuomalla ne pois maastosta lajitteluun. Maastossa voidaan kuitenkin yleensä kompostoida biojätteet ja polttaa palavat jätteet. Lue lisää roskattomasta retkeilystä.

Sesonkiajat

  • Kylmäluoman huippusesonki ajoittuu kesäkuukausiin. Juhannuksesta aina koulujen alkuun perheiden suosima lomakohde, Kylmäluoman leirintäalue, täyttyy karavaanareista ja mökkimajoittujista. Retkeilyreiteistä suosituimpia ovat lyhyet leirintäalueen lähipolut, kuten luontopolku ja Hukanharjunpolku. Pitkillä reiteillä ja alueen läntisellä erämaaosalla on aina rauhallisempaa.
  • Retkeilyalueen suositut erämaiset vuokrakämpät, Ahveninen ja Aarnikämppä, kannattaa varata hyvissä ajoin, yleensä edellisenä kesänä.
  • Maaliskuun alusta aina vappuun asti alueella on hiihtäjiä ja pilkkijöitä.
  • Tarkempia tietoja leirintäalueen ja vastaanoton aukioloajoista ja varausehdoista saa Kylmäluoman opastuskeskuksesta (hossa-kylmaluoma.fi), puh. 040 500 3476.

Hätänumero 112

Jos joudut retkelläsi hätään, esimerkiksi eksyt, loukkaannut tai havaitset maastopalon, soita numeroon 112. Tarkemmat ohjeet hätätilanteisiin.

112 Suomi -sovellus.

Lataa puhelimeesi 112 Suomi-sovellus (112.fi). Kun hätäpuhelu soitetaan 112 Suomi -sovelluksen kautta, niin hätäkeskuspäivystäjä saa automaattisesti tiedon soittajan sijainnista.

Retkietiketti

Piirretty kuva, jossa perhe kävelee kesäisellä polulla.

1. Kunnioita luontoa. 

2. Suosi merkittyjä reittejä.

3. Leiriydy vain sallituille paikoille.

4. Tee tulet vain sallituille paikoille.

5. Älä roskaa.

Lue lisää